Tuomas Kosunen aloittanut seurakoordinaattorina 8.8.2024 alkaen

18.8.2024

Kosunen on ennen RoNMKYyn siirtymistä toiminut useamman vuoden liikunta-alan ammattilaisena niin kunta-alalla kuin eri yhdistyksissä. Koripallo on ollut Tuomaksen elämässä jo 35 vuotta ensin pelaajana ja sittemmin myös muun muassa valmentajana, tuomarina ja toimitsijana. Heinäveden Hyrskeen kasvatti on viime kaudella pukenut jälleen pelipaidankin päälle, kun Rovaniemen NMKY:n miesten joukkue aloitti toimintansa uudelleen muutaman suvantovuoden jälkeen. 

- On mahtavaa päästä toteuttamaan pienen pojan unelmaa nyt hieman kokeneemmalla iällä! Koris vei sydämen jo nuorena ja haaveeksi tuli tehdä lajista ammatti. Pelaajana se ei toteutunut, mutta liikunta-alan opintojen myötä se lopulta onnistui. Koen että aiempien työkokemusten kautta olen saanut hyvät eväät seuran kehittämiseen. Seuran vapaaehtoiset ovat tehneet loistavaa työtä seuran kehittämisessä tähän pisteeseen ja nyt yhdessä heidän kanssa on mahtavaa päästä jatkamaan töitä lajin kasvattamiseksi. On myös hienoa, että seura satsasi samalla valmennukseen ja sen kehittämiseen valmennuspäällikön rekrytoinnin kautta. Nyt on loistava mahdollisuus kehittää myös seuran urheilullisuutta ja valmentajien ammattitaitoa, Kosunen kommentoi toimen ensimmäisten päivien jälkeen. 

 

Rovaniemen NMKY:n puheenjohtaja Tanja Sipola on tyytyväinen, että seurakoordinaattorin tehtävään saatiin kokenut tekijä. 

- Seuratoiminnan kehittämisessä työntekijän palkkaus on tärkeä askel jatkon kannalta tukemaan vahvaa vapaaehtoisten panosta. Olemme saaneet harrastajamäärät hienosti nousuun ja laji on myös valtakunnallisesti herättänyt enemmän kiinnostusta, joka tuo myös seuroille osansa. Rekrytointivaiheessa saimme käydä hienoja keskusteluja kandidaattien kanssa ja olemme johtokunnassa tyytyväisiä koko prosessiin ja eritoten sen lopputulokseen. 

-Seurakoordinaattorin lisäksi olemme osa-aikaiseksi valmennuspäälliköksi palkanneet Aapo Pitkäsen, joka panostaa seuran pelaajanpolun ja valmennuksen kehitykseen. Pitkänen tuli Rovaniemelle pääsääntöisesti opiskelemaan, mutta meidän onneksemme lohkaisee osan ajastaan myös valmennus- ja kehitystyöhön. Pitkänen toimii myös 2013-syntyneiden poikien päävalmentajana, kertoo Sipola rovaniemeläisseuran panostuksista lajiin.

-Elinvoimaisen seuran kehittämiseen tarvitaan tukea niin yhteiskunnalta, yrityksiltä kuin yksittäisiltä ihmisiltä. Yhteistyökumppanuuksien kehittämiseen on tärkeää panostaa erityisesti jatkossa, Sipola täsmentää lopuksi.

 

Tuomas Kosunen, seurakoordinaattori